Itselläni oli ennen pintakuivaiho, joka paheni aina kylminä vuodenaikoina. Miten pääsin itse eroon pintakuivuudesta? Yksinkertaisesti aloitin korelaisen ihonhoidon myötä käyttämään kosteuttavaa kasvovettä. Tämä mullisti oman ihoni hoidon. Nykyään en enää käytä niin monia tuotteita kuin silloin, vaan muutamia hyviä tuotteita. Ihonhoidon ei tarvitse olla kovin monimutkaista. Tosin se voi olla, mutta helpommallakin pääsee. Tärkeintä on, että perusasiat on ensin kunnossa.
Pintakuivan ihon hoidon aakkoset
Pintakuivan ihon tärkeimmät hoitokeinot ovat öljypuhdistus, kosteuttava kasvovesi sekä kosteusvoide tai kasvoöljy. Näillä perusasioilla pääset eroon pintakuivuudesta. Hellävarainen puhdistus on kuivalle ja pintakuivalle iholle ensisijaisen tärkeää. Vaahtoavat puhdistusaineet ovat usein liian peseviä, joten helpoin on siirtyä öljymäiseen puhdistukseen. Lisäksi öljyputsarilla saat pestyä kerralla myös kaiken meikin pois, joten se on siksikin ihan paras puhdistustuote. Kasvovesi kannattaa vaihtaa kosteuttavaan versioon puhdistavan sijaan. Kasvovesi tuo iholle nestekosteutusta, jota iho kaipaa rasvakosteutuksen lisäksi. Kosteusvoide tai kasvoöljy ei itsessään riitä. Usein siirrytään kylmään aikaan vaan tuhdimpaan ja rasvaisempaan kosteusvoiteeseen. Näin tein ennen aina itsekin ja heikoin tuloksin.
Tuotteet pintakuivalle iholle
Puhdistusaine pintakuivalle iholle
Puhdistusöljyn käyttö:
Puhdistusöljy hierotaan kuivilla käsillä kuiviin kasvoihin. Kaikki meikki sulaa sen alla hyvin, myös vedenkestävä silmämeikki. Lopuksi kastellaan käsiä hieman ja pyöritellään kosteilla käsillä kasvoja, jolloin öljy muuttuu maitomaiseksi. Tällöin se huuhtoutuu kasvoilta pois eikä jätä öljymäistä kerrosta ihon pinnalle. Jos haluaa tehostaa puhdistusta niin öljyn voi pyyhkiä myös kostealla musliiniliinalla tai konjaksienellä.
Tuotesuositukset:
*Flow Cosmetics Balm to milk puhdistusvoide
Balmimainen puhdistusöljy, joka muuttuu ihon lämmössä öljyksi. Poistaa kaiken lian ja meikin iholta. Myös vedenkestävän silmämeikin. Luonnonkosmetiikkaa.
*COXIR Hyaluronic cleansing oil
Korealainen öljyputsari, joka on tuoksuton. Sopii kaikille ihotyypeille ja on tosi tehokas meikispoistaja!
Pintakuivuudesta eroon kosteuttavalla kasvovedellä
Kosteuttavan kasvoveden käyttö:
Jos ihosi on pintakuiva, kannattaa ottaa jokapäiväiseen ihonhoitoon mukaan kosteuttava kasvovesi. Pääsin pintakuivuudesta eroon muutamassa päivässä kun lisäsin kosteuttavan kasvoveden osaksi ihonhoitorutiiniani. Kasvovettä otetaan muutama tippa kämmeniin ja painellaan siitä iholle. Sitten kerrostetaan muutama kerros iholle tarpeen mukaan. Kasvovettä käytetään aamuin ja illoin. Iltaisin itse kerrostan hieman enemmän.
Tuotesuositukset:
Korealaista luonnonkosmetiikkaa, jossa fermentoituva ainesosia. Paras ja kosteuttavin kasvovesi mitä olen ikinä kokeillut. Oman kuivan ihoni kulmakivi ihonhoidossa. (tuotteen pakkaus on uudistunut)
Suihkutettavassa pullossa oleva kasvovesi, joka on todellinen tehokosteuttaja. Kevyempi koostumus kuin Whamisassa, mutta silti todella kosteuttava. Luonnonkosmetiikkaa.
LUE LISÄÄ: Luonnollista ihonhoitoa Bybi Beauty tuotteilla
Lukitse kosteus ihoon
Kosteusvoiteen/kasvoöljyn käyttö:
Kasvoöljy kosteusvoide kannattaa laittaa iholle kun se on vielä kostea kasvovedestä. Näin iho hyötyy molempien tuomasta kosteudesta eniten. Kasvoöljy lukitsee nestekosteutuksen iholle ja tuo lisäksi sen kaipaamaa rasvakosteutusta. Jos käytät kasvoöljyä, niin se kannattaa painella kasvoveden tapaan iholle.
Tuotesuositus:
Bybin boosterit ovat luonnonkosmetiikan kasvoöljyjä. Tämä mansikkabooster on valmistettu mehuteollisuuden jäämistä, joten on siksikin ekologinen valinta.
*Flow Cosmetics Arctic Beauty Oil
Hyvä kasvoöljy punaisuuteen taipuvalle iholle. Hyvä öljy myös ikääntyvälle iholle. Tuo kimmoisuutta ja pehmeyttä iholle.
Jos haluat käyttää mielummin kosteusvoidetta, niin kannattaa kokeilla tätä Babe Balmia varsinkin iltaisin. Upea tuhti kosteusvoide, joka pehmentää ihon välittömästi.