Kaupallinen yhteistyö: Jolie.fi
Mineraalimeikkipuuteri on loistava meikkipohja. Ja nyt löytyi tosi hyvä mineraalimeikkipuuteri sivellin levitykseen. Käytän mineraalimeikkipuuteria varsinkin kesäaikaan. Erityisesti siis silloin, kun haluan meikkipohjan pysyvän koko päivän. Mineraalimeikkipuuteri toimii loistavasti myös ongelmallisella iholla, kuten todella rasvoittuvalla iholla sekä tukkeutuvalla iholla. Ja vaikka kyseessä on puuterinen meikkipohja ,sopii se silti myös kuivalle iholle. Olin itse tosi skeptinen viime kesänä kun kokeilin ensimmäisen kerran. Meikki kuitenkin sulautui iholle lopulta aivan kuin meikkivoide. Lisäksi siis kestoltaan nämä ovat mielettömiä! Ja niin helppokäyttöisiä.
Alima Pure mineraalimeikkipuuteri
Alima Puren mineraalimeikkipuuteri on itse kokeilemistani se, joka toimii parhaiten useammalle ihotyypille. Tämä menee kuivasta ihosta tosi rasvoittuvallekin iholle. Mineraalimeikkipuuteri antaa ihon hengittää hyvin meikin alla ja siksi se on hyvä valinta helposti tukkeutuvalle iholle. Meikkipohjan peittävyyttä pystyy säätelemään helposti kerrostamalla. Kannattaa varsinkin kuivalla iholla kosteuttaa kunnolla iho ennen meikkiä. Näin saat kuulaan meikkipohjan. Meikki näyttää todella kauniilta ja luonnolliselle iholla!
Miten valita itselle oikea sävy?
Meikkivoiteen sävy on aina hankala valita. Sama pätee mineraalimeikkipuuterissakin. Alima Purella on todella laaja sävyvalikoima, jossa on kivasti eroteltu eri pohjasävyt. Sävyjä on siis neljässä eri pohjasävyssä; Cool (viileä), Neutral (neutraali. Turvallisin valinta jos epäröit!), Olive (lämmin kellertävä, selkeästi tummimmat sävyt tässä) ja Beige (melko neutraali, mutta lämmin). Ja näistä eri tummuusasteita. Helpointa on siis selvittää ensin oma pohjasävy. Helpoin ja yleisin ohje:
Rusketut helposti = lämmin, oliivi tai neutraali
Palat helposti= kylmä tai neutraali
Itselläni on neutraali ihonsävy, mutta käytän meikkipohjana lämmintä. Tämä johtuu siitä, että olen myös herkästi punoittava ja lämmin sävy peittää punaisuutta paremmin. Siksi neutraali tai hieman lämmin sävy toimii useimmilla paremmin. Tosin jos olet todella vaalea ja kylmäsävyinen ei kellertävä meikkipohja näytä hyvältä. Joten silloin valitisin mielummin neutraalin tai viileän sävyn. Itse käytän tällä hetkellä sävyä Neutral 3 ja kesällä siirryn sävyyn Beige 3, joka on hieman tummempi ja lämpöisempi. Sanoisin, että sävy Neutral 2 on monelle suomalaiselle vaalealle iholle melko hyvä sävy. Sävy Neutral 3 on hieman tätä lämpöisempi.
Mineraalimeikkipuuterin levitys
Alima Puren mineraalimeikkipuuteri sivellin on hyvä hankinta, jos sopivaa sivellintä ei ole valmiina. Mineraalimeikkipuuterin levitys onnistuu helposti kun on hyvä sivellin. Sivellin ei saa olla liian jämäkkä, jotta puuteri asettuu harjaksiin tasaisesti. Liian jämäkällä siveltimellä voi saada liian paksun pohjan. Alima Puren oma sivellin on tehty tämän mineraalimeikkipuuterin levittämiseen ja onkin siihen ihan loistava valinta. Lisäksi tämä sivellin toimii hyvin myös normaalin voidemaisen meikkivoiteen levitykseen. Tärkeää on ottaa puuteria kannelle ja siitä työstää puuteri kunnolla siveltimen harjaksiin. Tätä saa siis kunnolla pyöritellä siveltimeen! Ja sitten pyörittelee sen iholle. Kokeile painaen ja vetäen sekä pyöritellen. Miten saan parhaimman jäljen sinun ihollesi. Älä ota puuteria liikaa siveltimeen kerralla! Tässäkin ohut meikkikerros toimii paremmin ja kestää iholla pidempään.
Puuterinen mineraalipeiteaine
Alima Purella on myös kiinnostava puuterinen mineraalipeiteaine. En ole itse koskaan kokeillut puuterisia peiteaineita, joten olin innokas kokeilemaan tätäkin. Mineraalimeikkipuuterin päälle sopii myös siis perinteiset voidemaiset peiteaineet. Halusin kuintekin testata miten tämänlainen peiteaine sopii kuiville silmänalusilleni. Ja olin tämänkin suhteen melko yllättynyt. Tämä sulautui samalla tavalla ihoon kuin puuterikin. Sanoisin, että tämä sopii hyvin erityisesti sellaiselle, jolla peiteaine kerääntyy juonteisiin helposti. Tämä pysyy hyvin paikoillaan. Ja peittävyyttä pystyy säätämään samalla tavalla kerrostamalla ihan ok. Sävyt Sand ja Linen ovat melko samanlaisia. Sand on hieman vaaleampi.
LUE MYÖS: Luonnonkosmetiikan meikkivoiteet vertailussa – 10 eri meikkivoidetta!