Paras meikinpoistoaine x 3 – näillä saat kerralla kaiken meikin poistettua

Paras meikinpoistoaine on öljypuhdistus. Kaikille ihotyypeille. Ihonhoidossa puhdistus on todella tärkeää. Meikit pitää pestä kasvoilta tietysti joka ilta, mutta kasvot pitää pestä siitä huolimatta, vaikka meikkiä ei kasvoilla olisikaan. Päivän aikana iho kerää likaa, ilmansaasteita ja muita itseensä ja iho on hyvä puhdistaa ennen kosteutusta. Tämä osuus on kuitenkin se missä moni huomaamattaan hankkii iholleen turhia ongelmia väärillä tuotteilla. Suurin ongelma on liian tehokkaat puhdistustuotteet. Ihon ei kuulu olla natisevan puhdas pesun jäljiltä. Näissä liian pesevissä puhdistustuotteissa yleensä on ainesosaa nimeltä Sodium laureth sulfate, joka on iholle liian pesevä ja aiheuttaa usein iholle ongelmia. Ja näitä ongelmia tulee siis myös rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle eikä vain jo valmiiksi kuivalle/pintakuivalle iholle. Tarkista siis, että puhdistustuotteesi ei sisällä tätä kuivattavaa ainesosaa ja vaihda suosiolla ihoa hellivään öljypuhdistukseen. Kaiken muun hyvän lisäksi, saat samalla pestyä kaikki meikit pois yhdellä tuotteella.

Öljypuhdistus

Vaikka olenkin täysin hurahtanut ihonhoitoon ja tykkään hifistellä eri tuotteilla, kokeilla uutta ja koen ihonhoitorutiinin tietyllä tavalla jopa meditatiiviseksi hetkeksi päivässä, olen tästä huolimatta pohjimmiltani aika laiska. En jaksa hinkata montaa eri tuotetta kasvoilleni meikkiä pestessäni. Siksi käytän vain yhtä putsaria iltaisin ja se on aina öljyputsari. Öljypuhdistuksella saan KAIKEN meikin kasvoilta yhdellä kertaa, jopa vedenkestävän silmämeikin. Minulla on herkät silmät, jotka vuotavat todella herkästi. Jouduin etsimään aika kauan toimivia öljyputsareita, jotka ei ärsytä herkkää ihoani eikä herkkiä silmiäni ollenkaan.

Öljypuhdistuksen käyttäminen

Tärkeää on ymmärtää, että öljyä otetaan kuiviin käsiin ja se viedään kuiville kasvoille. Öljyä pyöritellään kasvoilla sekä silmillä kunnes meikki alkaa sulamaan iholta ja silmämeikki irtoaa. Itse pyörittelen kevyesti peulakoiden ja etusormien välissä ripsiä, jotta saan vedenkestävän ripsivärin sulamaan öljyn avulla. Sitten kädet kostutetaan veden alla ja pyöritellään kosteilla käsillä öljyä kasvoilla, jolloin se emulgoituu eli muuttuu maitomaiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että öljy huuhtoutuu vedellä pois eikä se jätä öljyistä kalvoa tai tunnetta kasvoille. Lopuksi kasvot huuhdellaan lämpimällä vedellä.

Top 3 öljyputsarit

Tässä ovat omat suosikkini vuosien varrelta, joihin aina palaan. Kaikki ovat korealaisia ja mukana on yksi luonnonkosmetiikan puhdistusaine.

1. Whamisa organic flower cleansing oil

Whamisa on korealainen luonnonkosmetiikkamerkki, joka on oma suosikkimerkkini korealaisista tuotteista. Rakastan tämän merkin *kasvovettä, joka on paras kokeilemani kuivalle iholle. Tällä pääsin eroon pintakuivuudesta muutamassa päivässä! Eikä tämä *Whamisan öljyputsari huonommaksi jää. Vaikka tässä on luonnollisia tuoksuja mukana, ei tämä kuitenkaan ärsytä silmiäni ollenkaan. Lisäksi tämän tuoksu on mielestäni tosi ihana ja iltaisin on ihana laittaa silmät kiinni ja pestä kasvot tässä tuoksussa. Silmämeikki lähtee vaivatta pois eikä tätä tarvitse hinkuttaa edes silmissä juurikaan. Lisää Whamisan tuotteista voit lukea tästä aiemmasta postauksestani.

+ Tehokas silmämeikin poistaja

+ Luonnonkosmetiikkaa!

+ Jättää ihon todella kosteutetun tuntuiseksi

+ / – Tuoksu huumaa, mutta voi ärsyttää tuoksuherkkiä

– Hinta hieman korkeampi, mutta pullo riittoisa

2. Coxir Ultra hyaluronic cleansing oil

Tämä *Coxirin hyaluronihappoa sisältävä puhdistusöljy on mielestäni paras meikinpoistoaine. Lisäksi se on tuoksuton tehopuhdistaja, joka jättää ihon kosteutetuksi, mutta meikki poistuu pienellä vaivalla. Tämä sopii hajusteherkille erinomaisesti, koska mitään tuoksua ei tuotteessa ole. Coxir on merkkinä edullisempi kuin esimerkiksi Whamisa, mutta on täynnä hoitavia ainesosia siitä huolimatta. Tämä putsari sisältää hyaluronihappoa, joka on tehokas ihon kosteuttaja. Tämä sopii ihan kaikille ihotyypeille! Lisää tämän merkin tuotteita löydät tästä postauksestani.

+ Hajusteeton!

+ Paras meikinpoistoaine kuivalle iholle!

+ Kosteuttava

+ Hinta edullinen

– Saa ainoastaan verkkokaupoista

3. Tony Moly Pandas dream sherbert cleanser

*Tony Molyn tuotteet on niin hauskoja ja söpöjä! Purkit ovat eläinhahmoja niin kuin koreaan hyvin sopii. Suomalaiselle nämä saattavat näyttäytyä jopa lapsellisina tuotteina, mutta nämä ovat todella hyviä tuotteita. Tykkään myös merkin meikeistä! Tämä *sorbettimainen puhdistusöljy on näistä kolmesta ainoa öljypuhdistustuote, joka on kiinteässä muodossa. Pandapurkin sisällä on siis nimensä mukaan sorbettia, joka sulaa ihon lämmössä öljyksi. Putsaria otetaan siis sormin purkista ja hierotaan käsiin, jolloin se sulaa. Tehokas puhdistustuote tämäkin, joka poistaa meikin pienellä vaivalla.

+ Tehokas

+ Helppo käyttää

+ / – Söpö, mutta ei ekologisin pakkaus

Jaa:

Share on facebook
Facebook

4 Responses

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Lue myös nämä

Lue myös nämä